Perinteinen tilitoimisto – nykyaikaisin välinein

Keski-Suomen Taloushallinto Oy on perinteinen tilitoimisto – nykyaikaisin välinein. Panostamme asiakaspalvelun laatuun ja henkilökohtaisuuteen, mutta samalla pystymme tarjoamaan nykyaikaista sähköistä palvelua ASP-toimintamallina.

Yritys aloitti toimintansa vuonna 1989 Keski-Suomen Tiliteetti Ky:n nimellä, yhden naisen unelmana. Vuodesta 1996 lähtien yritys on palvellut asiakkaitaan nykyisellä nimellä. Vuosien varrella toiminta ja henkilömäärä ovat kasvaneet roimasti. Nykyisellään yritys työllistää kokonaisuudessaan kymmenen henkilöä. Nykyisissä tiloissaan yritys on toiminut jo seitsemän vuotta.

Asiakkaamme ovat pk-yrityksiä, monilta eri toimialoilta. Asiakassuhteemme ovat pitkäaikaisia, joka kertoo omalta osaltaan luotettavuudesta sekä joustavasta yksilöllisestä palvelusta.

Palvelevaa taloushallintoa

Vaikka toimimme numeroiden parissa, panostamme asiakaspalveluun ja sen laatuun. Meiltä saat aina henkilökohtaista palvelua, konsultaatiota ja apua. Toimimme luotettavasti ja asiantuntevasti. Tavoitteenamme on säästää asiakkaidemme aikaa, jotta he voivat keskittyä ydintoimintaansa – meidän huolehtiessamme taloushallinnon asioista.

Emme jätä asiakasta koskaan yksin lukujen kanssa. Meidän tehtävämme on tulkita asiakkaalle taloushallinnon lukuja, olla tukena yritystoiminnassa sekä toimia linkkinä viranomaisten välillä.

Voit valita käyttöösi sopivan yhdistelmän perinteistä ja sähköistä taloushallinnon palvelua; räätälöimme palvelut aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan.

 

Soita ja kysy lisää!